AriKat

Mihin katosi halvat asunnot?

Malmin lentokentän asuntorakentamista on vuosikymmenen ajan perusteltu halvoilla asunnoilla. Nyt tuo väite on näköjään unohdettu.

Eipä siinä mitään, eihän siihen ole edes uskonut kuin muutama poliitikko.

Apulaiskaupunginjohtaja Sinnemäki totesi valtuuston kokouksessa 30.3. että “halpaa rakentamista ei tule juuri Malmin lentokentälle, mutta osana tätä kokonaisuutta…”
Jaa, että ei sinne kentälle tulekaa halpoja asuntoja?

Eihän se olisi ollut mahdollistakaan. Kaupungin tilaaman selvityksen mukaan kentän alueen perustamiskustannukset ovat niin korkeat, että alueen rakentaminen ei olisi taloudellisesti kannattavaa edes 25000 asukkaan tehokkuudella. Pitäisi siis rakentaa vieläkin enemmän, vieläkin tiheämpää ja jättää vieläkin vähemmän viheralueita.

Myöhemmin kesällä Sinnemäki toteaa (HS 29.6.) että vaikka kuinka paljon rakennettaisiin, ei asuntojen hintoja saadakaan laskemaan.

No tämänkin jo tiesivät kaikki, paitsi ne muutamat poliitikot. 

Halpojen asuntojen uskonto on siis jo hylätty, mutta lentokenttä ollaan edelleen lahtaamassa. Se ainoa vahvalta kuulostanut perustelu onkin ollut pelkkä äänestäjien hämäys ja yritys ostaa kansalaisilta kannatusta kentän hävittämiselle.

Mutta sekään ei onnistunut, kansa on fiksumpaa kuin poliitikot luulevat. Suuri enemmistö kaupunkilaisista on edelleen kentän säilyttämisen kannalla. Ja näiden “paljastusten” jälkeen entistäkin suurempi enemmistö.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ovatkohan ne muutamat poliitikotkaan uskoneet puheitaan siitä, että Malmin lentokentälle saataisiin halpoja asuntoja. Maaperän huonous, josta seuraavat korkeat pohjarakentamisen kustannukset, on tiedetty iät ja ajat. Viimeistään niistä päivistä, kun Helsingin lentokenttä päätettiin siirtää Seutulaan, koska näkyvissä oleva koneiden painojen kasvu olisi tehnyt Malmin kentästä ongelmallisen suurille koneille. Kentän hävittämiseen on lähinnä ideologiset syyt. Se kun koetaan harrasteilmailun tukikohdaksi ja se merkittävämpi liikenneilmailu taas jätetään huomiotta. Mutta kun ideologia iskee, niin helpommin käyttöönotettavat ja edullisemmat alueet, kuten Kivinokka ja Tuomarikylän pellot voidaan jättää huomiotta.

Toimituksen poiminnat